tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tavoitteet tuote-esittely

En osaa vielä sanoa oikein tavotteitani kunnolla, koska en ole varma vielä työpaikasta missä tulen esittelyn pitämään. Kuitenkin lähtökohdat on jokaisessa paikassa samanlaiset.

Toivon saavani paljon kontakteja ja toivon, että osaan kertoa mahdollisimman paljon tuotteesta. Tietysti ainahan oppii tehdessä.

Laadullisia tavotteita voisin seurata kirjoittamalla aina asiakas kontaktien jälkeen itselleni vihkoon ylös, että miten on mennyt ja miten voisin parantaa.


Pääsiäinen

Seuraa käyttäjän Jessi taulua Pääsiäinen Pinterestissä.







Valitsin paljon erilaisia värejä, koska mielestäni värit tuovat kivaa ilmettä. Valitsin melko vaaleita värejä, koska ne mielestäni muistuttavat kevättä ja sopivat yhteen muiden pääsiäistuotteiden kanssa. Tavaroita on monenlaisia.

Orientaatio

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pyyheliinat


Tässä on toteutukseni pyyheliinat-tehtävästä.

Ensimmäisessä käytin lähiväriharmoniaa.

Toisessa käytin vastaväri harmoniaa.

Kolmannessa käytin kolmisointua, jossa käytin keltaista, punaista ja sinistä.

Neljännessä toteutin nelisoinnun.

Pidin eniten onnistuneena nelisointua, koska se on mielestäni kaikkein eniten laitettu, mutta kuitenkaan se ei ole mielestäni liian täynnä. Lisäksi kun siitä löytyy useampia värejä-ehkä se tekee kivan näköisen ilmeen omasta mielestäni.

Kalenteri

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Myyntitekniikka

Myyntitekniikalla tarkoitetaan myyjän toimintatapaa myyntiprosessin eri vaiheissa. Näkemykset ovat muuttuneet kuitenkin aikojen myötä. Eri myyntitekniikoita ovat esimerkiksi: soittorasiatekniikka, AIDA-kaava, painonappitekniikka ja Grid-tekniikka.

Soittorasiatekniikka:

Soittorasiatekniikka tarkoittaa sitä, että myyjä esittää jokaiselle asiakkaalle samanlaisen ennalta harjoittelemansa myyntipuheen. Myynti puhe on pituudeltaan noin 500-3000 sanaa pitkä. Jos myyntipuhe satutaan keskeyttämään esimerkiksi kysymyksen takia-tulee myyjän palata pienen keskustelun jälkeen samaan kohtaan mihin oli jäänyt ennen keskeytystä.

AIDA-kaava

AIDA-kaavan avulla myyjän on tarkoitus herättää huomio asiakkaassa tietyn kaavan avulla.
AIDA-kaavan toimintatyyli:
Herätetään asiakkaan huomio -> asiakas on tarkoitus saada kiinnostumaan tuotteesta -> mielenkiinnon muuttaminen ostohaluksi -> tavoite saada asiakas ostamaan tuote.

A = Attention = Huomio

I = Interest = Mielenkiinto

D = Desire = Ostohalu

A = Action = Toiminta (ostaminen)

Aida kaavaan on lisätty lisäksi kaksi vaihetta:

A = Attention = Huomio

I = Interest = Mielenkiinto

D = Desire = Ostohalu

A = Action = Toiminta (ostaminen)

+

S = Satisfaction = Tyytyväisyys

S = Service = Palvelu

Painotekniikka

Painotekniikka on askel myyjäsuuntaisuudesta kohti asiakassuuntaisuutta. Myyjä selvittää asiakkaan tarpeita ja arvostuksia ennenkuin tarjoaa mitään.

Tämän toimintatavan mukaan myyjä ajaa asiakkaan nurkkaan josta poispääsy on vain ostaminen, tekniikka perustuu heikon kohdan löytämiseen. Houkuttimena saattaa olla esimerkiksi halpa hinta, jolloin asiakas saattaa retkahtaa ostamaan tuotteen ja tajuaa vasta jälkikäteen ostaneensa jotain turhaa.

GRID-tekniikka

Grid-tekniikan tarkoitus on saada myyjä ymmärtämään kuinka hän toimii ja saada myyntiä asiakassuuntaisemmaksi. Kun myyjä tietää kuinka hän toimii-hän pystyy kehittämään työskentelyään asiakassuuntaisemmaksi.



Grid ja ongelmakeskeinen myyntitekniikka sopii mielestäni minulle itselleni parhaiten.

Kysymystekniikka